Hyppää sisältöön

Kim Koivu vaihtoi yllättäen valmentajaa kesken kauden – David Silvan tilalle tuli Timo Rauhala

Kim Koivu ja David Silva ovat lopettaneet yhteistyön.

Kim Koivun ja David Silvan viisi vuotta kestänyt yhteistyö on päättynyt. Eroa voi pitää yllättävänä, sillä Koivu on tähän saakka korostanut Silvan suurta merkitystä urallaan.

European Tourilla pelaava Kim Koivu on vaihtanut valmentajaa. Pitkään Season Golf Academyssä Silvan alla työskennellyt Koivu päätti yhteistyön pitkäaikaisen valmentajansa David Silvan kanssa kolme viikkoa sitten.

Uusi valmentaja on Mikko Ilosen ex-valmentaja Timo Rauhala, joka aloitti keväällä myös Suomen ykköspelaajan Mikko Korhosen päävalmentajana.

David Silva ja Timo Rauhala tapasivat torstaina Vierumäki Finnish Challengessä.

David Silva ja Timo Rauhala tapasivat torstaina Vierumäki Finnish Challengessä.

”Puolitoista viikkoa olemme treenanneet nyt yhdessä, ja yhteistyö on alkanut ihan hyvin. Timolla on kuusi voittoa European Tourin valmentajana plakkarissa ja on ihan siistiä olla mukana siinä”, Koivu kertoi.

”Sen kummempia muutoksia emme ole lyöntiin tehneet, samaa juttua olemme tehneet kuin Davidin kanssa.”

Yhteistyö päättyi Skotlannissa

Koivun ja Portugalista kotoisin olevan Silvan yhteistyö päättyi Scottish Openiin, jossa Silva oli mukana. Koivu keskeytti kilpailun ensimmäisen kierroksen jälkeen. Keskeyttäminen johtui olkapäävammasta.

Kaksikko Koivu-Silva ehti tehdä töitä yhdessä viiden vuoden ajan. Sinä aikana Koivu kehittyi pelaajana harppauksin. Ensin Koivu nousi maajoukkueeseen ja kesken ensimmäisen Challenge Tour -kauden (2018) kolmen voiton myötä European Tourille. 

Valmentaja David Silva otti Kim Koivun syleilyynsä voiton ratkettua Vierumäellä vuonna 2018.

Valmentaja David Silva otti Kim Koivun syleilyynsä voiton ratkettua Vierumäellä vuonna 2018.

Tomi Natri

Valmentajanvaihdosta voi pitää siinä mielessä yllättävänä, että Koivu on aiemmin kehunut Silvan työtä suuresti ja kaksikon yhteistyö on ollut poikkeuksellisen tiivistä. Kun vuosi sitten Koivu voitti parhaillaan käynnissä olevan Vierumäki Finnish Challenge hän korosti haastattelussa, että Silva kantaa suuren vastuun hänen tekemisistään.

”Valmentaja päättää kilpailukalenterin. David tietää, mikä mulle on parasta, ja me mennään yleensä sen mukaan”, hän kertoi GoGolfille.

Kun Koivu puolestaan nappasi vuosi sitten elokuussa kauden kolmannen voiton Sveitsissä Rolex Trophyssä, Koivu kehui Silvaa Golfpiste.comille näin: ”Kaikki lähtee viime kädessä itsestä, mutta suurimman kunnian voitoistani annan valmentajalle.”

Koivulla eniten kilpailuja European Tourilla

Kuluva kausi on Koivun ensimmäinen täysi kausi pääkiertueella. Kun kautta on jäljellä noin kolmannes, Koivu on kiertueen rankingissa 130:ntena. 110 parasta uusii korttinsa kauden päätteeksi.

Koivu aloitti kauden hyvin sijoittumalla heti ensimmäisessä kilpailussa yhdeksänneksi. Kesäkuussa Saksassa pelatussa BMW International Openissa Koivu oli 16:s. Kaikkiaan hän on selvittänyt cutin noin puolessa pelaamistaan kisoista.

Koivu on kilpaillut tänä vuonna ahkerasti. Hän on osallistunut tähän mennessä 21:een European Tourin kilpailuun. Pelattujen kilpailujen määrässä hän jakaa kärkipaikan yhdysvaltalaisen Kurt Kitayaman kanssa. Näiden lisäksi Koivu pelasi kesäkuussa Suomessa pelatun NRG Openin, jonka hän voitti vuonna 2018.

Ahkeran kilpailemisen lisäksi kuormitusta on lisännyt se, että Koivu on kehittänyt peliään ja tehnyt muutosta svingiinsä turnauksien ohella. Silva myös tunnetaan valmentajana, jonka pelaajat lyövät päivittäin suuria määriä toistoja.

Alla oleva video on kuvattu Hirsalassa toukokuussa. Siinä Koivu kertoo muun muassa käynnissä olevista svingimuutoksista.

”Joskus kemiat eivät enää mätsää”

David Silva kertoi GoGolfille keskiviikkona Vierumäellä, että Koivu olisi itse halunnut jatkaa yhteistyötä siten, että Silva olisi jatkanut hänen svingivalmentajanaan. Silvan mielestä se ei kuitenkaan olisi vastannut Season Golf Academyn toimintaperiaatteita.

”Toimintamme lähtökohta on, että kannamme kokonaisvastuun akatemiaan kuuluvista pelaajista”, Silva kertoi.

Koivu itse ei halunnut kommentoida GoGolfille valmentajan vaihdoksen syitä sen tarkemmin.

”Kaikissa on hyviä ja huonoja puolia. Joskus kemiat eivät enää mätsää, ja homma voi olla ohi. Silloin pitää mennä eteenpäin. Minua on autettu tosi paljon ja olen kiitollinen niistä kaikista asioista, joita olen saanut”, hän totesi.

”Tässä on kyse on kuitenkin vain golfista. Tärkeintä on, että nauttii omasta elämästä ja niistä ratkaisuista, joita tekee.”

Koivu vaihtoi aiemmin myös caddietaan

Koivu vaihtoi parisen kuukautta takaperin myös caddiensa. Hänen caddienaan toimi aiemmin David Silvan poika Daniel Silva, joka tarttui Koivun bägiin kesken viime kauden, kun Koivu pelasi Challenge Tourilla.

Uusi caddie on Daniel Clarke, joka työskenteli ennen Koivua englantilaisen Jack Singh Brarin kanssa.

”Hän on nuorempi kaveri ja hyvää juttuseuraa. Minusta on hyvä, että caddie on samanikäinen kuin minä ja että meillä on yhteisiä puheenaiheita. Vietämme niin monta tuntia päivässä aikaa”, Koivu kertoi.

Silva puolestaan kertoi GoGolfille, että hän olisi mieluummin  nähnyt Koivun ottavan itselleen kokeneen caddien tässä vaiheessa uraa. 

Seuraava kisa  kahden viikon päästä Tsekissä

Koivu pelaa seuraavan kerran Tsekissä. Palkintopotiltaan miljoonan euron kisa starttaa kahden viikon päästä torstaina. Ennen kauden alkua Koivu kertoi tavoitteekseen päästä mukaan European Tourin kauden ensimmäiseen finaalikilpailuun, joka pelataan marraskuun alussa Turkissa.

Kilpailuun pääsee mukaan 70 parasta pelaajaa, mutta poisjääntien vuoksi sijoittuminen 90 parhaan joukkoon kiertueen rankingissa voisi riittää tavoitteen saavuttamiseen.

Ennen Turkkia on jäljellä vielä 11 tavallista European Tourin kilpailua sekä yksi WGC-kilpailu. 

”Kaksi kilpailuista kuuluu Rolex Seriesiin, joissa on paljon pisteitä jaossa”, Koivu sanoi.

European Tourin ranking

Etsi luettavaa