Hyppää sisältöön

European Tour – Korhonen 65, Kakko 69, Ilonen 69

Mikko Korhonen nousi Espanjan kisan tavoin myöis Italiassa Race to Dubai-listalla

Suomalaiset näyttivät hyviä otteita BMW International Openin päätöskierroksella.

Suomalaiskolmikko on jo ehtinyt maaliin kun kilpailun kärjellä on seitsemän väylää pelaamatta. Mikko Korhonen pelasi päivän parhaan tuloksen 65, -7 ja teki mahtavan nousun tuloslistalla. Korhosen sijoitus tällä hetkellä on T17 yhteistuloksessa -6. Tilastojen mukaan Mikko löi palloa hyvin koko viikon. Sunnuntaina hän osui 14 griiniin ja 9 väylään. Suurin ero viimeisellä kierroksella tuli lähipelissä ja griineillä. 26 puttia ja 4/4 up and down pelastusta. 

Varma pallonlyöminen lupaa hyvää jatkoa Korhoselle ja antaa mahdollisuuden nousta kärkitaisteluun lähitulevaisuudessa. 

Roope Kakko ja Mikko Ilonen pelasivat hyvät kierrokset (69) sunnuntaina. Kakko onnistui myös lopettamaan kolmannen kierroksen hyvin, joten viimeisen päivän yhteistulos oli -5. Tämä nosti Roopen lähes 20 sijaa tuloslistalla sijalle T38. Viikon tilastoissa löytyi parannettavaa rautapelissä ja lähipelissä. Griiniosumia tarvitaan vielä enemmän, jotta bogien määrä vähenee. Roopen up and down prosentti 12/26 (46%), ei riittänyt pelastamaan viikon tulosta.

Hyvä draivaaminen ja ajoittain loistava puttaaminen saivat aikaan 17 birdiä ja eaglen. Birdien määrä on aina hyvä merkki kapasiteetista ja peliä on hyvä rakentaa pitkän ja tarkan draivaamisen ympärille. 

Ilosen viikko oli hieman poikkeava. Torstaina tuplabogi ja perjantaina par neloselle syntynyt yhdeksikkö pilasivat muuten varmasti pelatut kierrokset. Sateiden katkaisema kolmas kierros poikkesi Ilosen normaalista ja tulos 82 ei antanut mahdollisuutta hyvälle sijoitukselle. Kolmella kierroksella neljästä Ilosen pallonlyöminen oli kuitenkin kärkiryhmien tasoa ja osoittaa, että parempi jakso on tulossa. 

Kilpailua johtaa Henrik Stenson tuloksessa -14. 

Leaderboard

Eikö golf vielä näy kotona? Siinä tapauksessa tilaa Viaplay tai hanki Viasat Golf täältä. Saat kaupan päälle Viasat Golf -kanavapakettiin GoGolf-lehden vuosikerran.

Etsi luettavaa